Miten paljon kosteutta näissä vuosissa:
hikeä ja kyyneleitä,
tumppaantuneita lämmittimiä,
nuhjaantuneita varvastossuja,
litimärkiä teepaitoja,
suolaisia karpaloita;
surun sameita, ilon kirkkaita.
Miten paljon kosteutta.
Ja päällimmäisenä kuitenkin ilo,
hillitön, hulvaton kohellus;
nauru, joka laukesi itkuun,
kyyneleet, jotka auttoivat kasvuun.
Mitalit tummuvat,
kunniakirjat kellastuvat.
Naurut, jotka yhdessä kikerrettiin,
itkut, jotka joukolla ulvottiin,
tekivät pesän sydämiimme
ja valuvat sieltä aina,
kun joku koskettaa tai
vilu yllättää. (Eevi Kaasinen)
.jpeg)
